Authorized Doctrine 1: There is no need to fear the gods

"A blessed and imperishable being neither has trouble itself nor does it cause trouble for anyone else; therefore, it does not experience feelings of anger or indebtedness, for such feelings signify weakness."

Epicurus was not an atheist

Contrary what many today believe (and ancient opponents asserted), Epicurus seems to have believed in the Hellenic gods, and he urged his students to participate in the religious life of their cities and states.

However, he did not agree with the interpretations his contemporaries drew about the nature of the gods, their effect on human life, or vengefulness towards the humans.

The nature of the gods

In Epicurus' time every society believed in some sort of divinity, with polytheism being the most common variant. It's probable that he received a fairly religious upbringing from his mother. Because he expresses gentle feelings about his parents, it's possible that this wasn't as gloomy a thing as we tend to think today. This may also be the reason that the Epicurean gods are called blessed.

When we think about the circumstances that Epicurus writes in, we must remember that the sciences we have today couldn't even be imagined. The atomic theory (and physics in general) of his time wasn't an empirical science. They were inferences from the observable to the unobservable.

Because of his atomic theory (and his theory on sense-perceptions) Epicurus was certain that the gods existed as corporeal beings, and that humans perceived their 'images', with the mind serving as the sense organ.

The influence of the gods on human life

At this point we must admit a gap in our knowledge about Epicurus' writings about the gods (especially the work called On the Gods). None of these have survived to the present day. We are left to reconstruct his theories from statements (like this Doctrine), short passages, and fragments.

What we can be sure is that Epicurus didn't think that we should fear them because they either interfere in our lives or punish us for our actions.

The likeliest explanation is that, because he thought it self-evident that the gods exist, but couldn't find any evidence of interference, the gods were a higher category of beings than humans, and were not taking an interest in our lives.

The only effect they have on us, through the images we perceive of them, is to let us know that true Happiness is possible in the world. And by the practice of a proper philosophy we, too, can achieve it. The gods, in essence, set an example to us (like the one that the wise people set).

Epicurus said that what most people think about the gods is wrong. People tend to give to the gods attitudes and ideas that they themselves hold. And most such things are against the blessed nature of the deities.

In its theology, as in all other aspects, Epicurean Philosophy requires that we analyze and understand our beliefs as deeply as possible. If our beliefs about anything are inconsistent or contradictory, Happiness becomes impossible. There can be no peace of mind if we are mistaken about the pleasures we seek, nor if we are mistaken about the gods.

Punishment for atheism was severe.

The Athenians took their gods seriously, and since religion was an integral part of the state, atheism was also a crime. Though Socrates could have avoided the execution, he would have been exiled from the city (like Aristotle was).

It's possible that Epicurus was trying to avoid a similar fate, since he went even further than those two. There is, however, no evidence for this view. In all his writings there is both sincerity and willingness to tell things like they are. Most likely, if he had been an atheist, Epicurus wouldn't have shirked from saying so.

Deities today

Elsewhere the actual existence of the Epicurean gods has been analyzed more deeply.

The conclusion: There is no evidence of their existence.

---

Virallinen Opinkappale 1: Jumalia ei tarvitse pelätä

"Siunatulla ja tuhoutumattomalla olennolla ei ole huolia, eikä hän aiheuta niitä muille. Niinpä hän ei koe vihaa tai kiitollisuudenvelkaa, sillä nämä tunteet merkitsisivät heikkoutta."

Epikuros ei ollut ateisti

Toisin kuin monet nykyään uskovat (ja muinaiset vastustajat väittivät), Epikuros nähtävästi uskoi hellenistisiin jumaliin, ja kehotti oppilaitaan osallistumaan kaupunkiensa ja valtioidensa uskonnolliseen elämään.

Hän ei kuitenkaan yhtynyt aikalaistensa tulkintoihin jumalten luonteesta, heidän vaikutuksesta ihmiselämään, tai kostonhaluisuudesta ihmisiä kohtaan.

Jumalten luonne

Epikuroksen aikaan jokainen yhteiskunta uskoi jonkinlaiseen jumaluuteen, ja monijumalaisuus oli yleisin muoto. On todennäköistä, että hän sai varsin uskonnollisen kasvatuksen äidiltään. Koska hän ilmaisee helliä tunteita vanhempiaan kohtaan, on mahdollista, ettei tämä ollut niin synkkä asia kuin kuvittelemme. Tämä saattaa myös olla se syy miksi Epikurolaiset jumalat kuvataan siunattuina.

Ajatellessamme olosuhteita, joissa Epikuros kirjoitti, meidän tulee muistaa, ettei meidän tuntemiamme tieteitä voitu edes kuvitella. Hänen aikainen atomiteoria (ja fysiikka yleisesti) ei ollut kokeellinen tiede. Ne olivat päätelmiä havainnoitavasta ei-havainnoitavaan.

Atomiteoriansa (ja aisti-havaintoteoriansa) takia Epikuros oli varma jumalten olevan olemassa ruumiillisina olentoina, ja ihmisten havaitsevan heidän 'kuviaan', mielen toimiessa aistielimenä.

Jumalten vaikutus ihmisten elämään

Meillä on kuitenkin aukko tietämyksessämme. Meiltä puuttuu Epikuroksen kirjoitukset jumalista (erityisesti kirja nimeltään Jumalista). Mikään näistä ei ole säilynyt nykypäivään asti. Meidän pitää siis rakentaa hänen teoriansa uudelleen lausahduksista (kuten tämä Opinkappale), lyhyistä kappaleista, ja sirpaleista.

Epikuroksen mukaan voimme kuitenkin olla varmoja siitä, ettei meidän tarvitse pelätä jumalia siksi että he puuttuisivat elämäämme tai rankaisisivat teoistamme.

Todennäköisin selitys on että, koska hän piti jumalia itsestäänselvinä, muttei löytänyt mitään todisteita asioihinpuuttumisesta, jumalat olivat olentoina korkeammalla tasolla kuin ihmiset, eivätkä olleet kiinnostuneita elämästämme.

Ainoa vaikutus joka heillä on meihin, heistä havaitsemiemme kuvien kautta, on kertoa meille todellisen Onnellisuuden olevan mahdollista. Oikeanlaisen filosofian harjoittamisella mekin voimme saavuttaa sen. Jumalat siis, pähkinänkuoressa, näyttävät meille esimerkkiä (kuten viisaat ihmisetkin).

Epikuroksen mukaan useimpien ihmisten uskomukset jumalista ovat vääriä. He antavat jumalille asenteita ja ideoita, joita itse pitävät tärkeinä. Ja useimmat näistä ovat vastoin jumalten siunattua luonnetta.

Teologiassaan, kuten kaikissa muissakin osissaan, Epikurolainen Filosofia vaatii meitä tarkastelemaan ja ymmärtämään uskomuksemme niin syvällisesti kuin mahdollista. Jos uskomuksemme ovat epäjohdonmukaisia tai ristiriitaisia, Onnellisuus ei ole mahdollista. Mielenrauhaa ei ole jos olemme väärässä nautinnoista, joita tavoittelemme, tai jos olemme väärässä jumalista.

Rangaistus ateismista oli ankara

Ateenalaiset ottivat jumalansa vakavasti, ja koska uskonto oli kiinteä osa valtiota, ateismi oli myös rikos. Sokrates olisi voinut välttää teloituksen, mutta hänet olisi silti karkotettu (kuten Aristoteles myöhemmin).

On mahdollista Epikuroksen yrittäneen välttää samanlaisen kohtalon, sillä hän meni vielä pidemmälle kuin nuo kaksi. Tästä ei kuitenkaan ole mitään todisteita. Kaikissa hänen kirjoituksissaan on vilpittömyyttä ja valmiutta kertoa asiat niin kuin ne ovat. Jos Epikuros siis olisi ollut ateisti, hän olisi todennäköisesti sanonut niin.

Jumalat nykyään

Toisaalla on käsitelty syvällisemmin Epikurolaisten jumalien todellista olemassaoloa.

Johtopäätös: Heidän olemassaolostaan ei ole mitään todisteita.

Epicurean Gods

Why are we talking about this?

The question of the existence of the deities and their nature is as pressing today as it was in Epicurus' time. One could argue that, given our superior knowledge of the universe, it's even more pressing.

The world is full of people promising punishment of the gods... unless we follow certain rules, customs, or commandments. So nothing has changed in two thousand years.

The goal of Epicurean Philosophy is to promote the Purpose (telos) of Life. Therefore it's vital that the system contain an answer to those who fear divine punishment, especially if they are thinking of leaving their religion.

The two answers of Epicurus

The gods are perfect (1), and cannot punish after death (2).

In the Letter to Menoeceus, Epicurus says, explicitly, that he believes the gods to be real... BUT their nature is not what was commonly taught.

Gods are by their nature Perfect, and this means that they are not vengeful. In fact, there are no reasons to ever fear a perfect being.

Authorized Doctrine 1:
"A blessed and imperishable being neither has trouble itself nor does it cause trouble for anyone else; therefore, it does not experience feelings of anger or indebtedness, for such feelings signify weakness."

(A note for all who'll ask "What if the gods are evil?" Such a being is not a deity. A word that comes to mind is 'demon'...)

Souls come into being with the body, and end with it. (They are a whole, but there are reasons to talk about them separately too.)

Therefore, death means that the human is no more. And cannot be harmed. There can be no punishment in the afterlife, because there is no afterlife.

Letter to Menoeceus, 125:
"So death, the most dreaded of evils, is nothing to us, because when we exist, death is not present, and when death is present, we do not exist."

Two ways to interpret Epicurus' gods

Traditionally there have been two ways to interpret Epicurean theology: idealist or realist.

Idealist interpretation is, in a nutshell, that Epicurean gods do not really exist as physical beings. They are human creations and serve as examples of Happiness.

The realist interpretation is that Epicurus was right in that the gods are real entities, who exist somewhere out there. They don't interfere in human affairs, and the only effect they have on us is that we know of their existence, and therefore that real Happiness is possible.

What is noteworthy is that both of these are in accordance with the texts we have from Epicurus. There is no easy way to say which is the one that Epicurus meant.

There is a third way to look at this

We know the universe better than was possible for Epicurus, and even though he was well ahead of his time in his metaphysics, we are well ahead of him.

Gods, as Epicurus defined them, are impossible in the light of the evidence that we have. In effect, there is a conflict with what the Canon (Epicurean theory of knowledge) says about Nature and what Epicurean metaphysics says about the gods.

And the Canon has primacy in such matters!

A third interpretation goes therefore like this:

In the light of the evidence, we must say that there cannot be any physical beings such as the gods defined by Epicurus. So the realist interpretation is clearly false.

What then about the idealist interpretation? It's not self-evidently false in the light of the evidence, but it has other problems. The main one being, "Is it necessary for the promotion of Happiness to advocate belief in imaginary beings?" The most likely answer to this is "no", since truth itself is a high value for an Epicurean.

This third interpretation is, in a nutshell:

1. To date no proposed deity has passed the Canon.

2. Any deity worthy of the name must be Perfect, and therefore not vengeful.

3. There can be no punishment after death, since death is the end of sensation.

4. Fear of punishment from an imaginary Perfect being in the afterlife is therefore an unnecessary fear.

5. All unnecessary fears can, in time, be gotten rid of.

---

Epikurolaiset jumalat

 

Miksi puhumme tästä?

Kysymys jumalten olemassaolosta ja luonteesta on yhtä tärkeä tänään kuin se oli Epikuroksen aikaan. Voitaisiin väittää, että ottaen huomioon paljon paremmat tietomme universumista, se on tärkeämpikin.

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka lupaavat jumalten rangaistusta... ellemme noudata tiettyjä sääntöjä, tapoja, tai käskyjä. Mikään ei siis ole muuttunut kahdessatuhannessa vuodessa.

Epikurolaisen filosofian päämäärä on edistää Elämän Tarkoitusta (telos). Niinpä on tärkeää, että järjestelmä sisältää vastauksen niille, jotka pelkäävät jumalten rangaistusta, erityisesti jos he ovat aikeissa jättää uskontonsa.

Epikuroksen kaksi vastausta

Jumalat ovat täydellisiä (1), eivätkä voi rangaista kuoleman jälkeen (2).

Kirjeessä Menoekeukselle Epikuros sanoo suoraan, että hän uskoo jumalten olevan todellisia... MUTTA heidän luonteensa ei ole sellainen kuin yleisesti opetettiin.

Jumalat ovat luonnoltaan Täydellisiä, ja tämä tarkoittaa että he eivät ole kostonhimoisia. Täydellistä olentoa ei tarvitse koskaan pelätä.

Virallinen Oppi 1:
"Siunatulla ja tuhoutumattomalla olennolla ei ole huolia, eikä hän aiheuta niitä muille. Niinpä hän ei koe vihaa tai kiitollisuudenvelkaa, sillä nämä tunteet merkitsisivät heikkoutta."

(Huomio kaikki, jotka haluavat kysyä "Entä jos jumalat ovat pahoja?" Tällainen olento ei ole jumala. Tulee mieleen sana 'demoni'...)

Sielut alkavat samaan aikaan kuin ruumis, ja päättyvät sen kanssa. (Ne ovat kokonaisuus, mutta on syytä puhua niistä erikseenkin.)

Niinpä kuolema tarkoittaa, ettei ihmistä enää ole. Eikä häntä voi vahingoittaa. Tuonpuoleisessa ei voi rangaista, sillä tuonpuoleista ei ole.

Kirje Menoekeukselle, 125:
"Niinpä kuolema, kaikista pahuuksista pelätyin, ei ole meille mitään, koska kun me olemme, kuolemaa ei ole, ja kun kuolemaa on, meitä ei ole."

Kaksi tapaa tulkita Epikuroksen jumalia

Perinteisesti on ollut kaksi tapaa tulkita Epikurolaista teologiaa: idealistinen ja realistinen.

Idealistinen tulkinta on, pähkinänkuoressa, etteivät Epikurolaiset jumalat ole oikeasti fyysisiä olentoja. Ne ovat ihmisen keksintöä ja toimivat esimerkkeinä Onnellisuudesta.

Realistinen tulkinta on, että Epikuros oli oikeassa ja jumalat ovat oikeita olentoja, jotka ovat olemassa jossain tuolla. He eivät puutu ihmisten asioihin, ja heidän ainoa vaikutus meihin on, että tiedämme heistä, ja näin ollen tiedämme todellisen Onnellisuuden olevan mahdollista.

Huomionarvoista on, että molemmat ovat Epikurokselta säilyneiden tekstien mukaisia. Ei ole helppoa tapaa päätellä kumpaa Epikuros tarkoitti.

On kolmaskin tapa nähdä asia

Me tunnemme maailmankaikkeuden paremmin kuin Epikurokselle oli mahdollista, ja vaikka hän oli aikaansa edellä metafysiikassaan, me olemme paljon häntä edellä.

Jumalat, niin kuin Epikuros heidät määritteli, ovat mahdottomia todistusaineistomme valossa. On siis ristiriita sen välillä mitä Kaanon (Epikurolainen tietoteoria) sanoo Luonnosta ja mitä Epikurolainen metafysiikka sanoo jumalista.

Ja Kaanonilla on näissä asioissa etusija!

Kolmas tulkinta menee siis näin:

Todistusaineistomme valossa meidän täytyy sanoa, ettei Epikuroksen määrittelemiä jumalia voi olla fyysisesti olemassa. Niinpä realistinen tulkinta on selvästi väärä.

Entä sitten idealistinen tulkinta? Se ei ole itsestäänselvästi väärä todistusaineistomme pohjalta, mutta siinä on muita ongelmia. Tärkeimpänä, "Onko Onnellisuuden edistämisen kannalta välttämätöntä edistää uskoa kuvitteellisiin olentoihin?" Todennäköisin vastaus tähän kysymykseen on "ei", sillä totuus itsessään on Epikurolaisuudessa tärkeä arvo.

Kolmas tulkinta siis on, pähkinänkuoressa:

1. Tähän mennessä yksikään ehdotettu jumaluus ei ole läpäissyt Kaanonia.

2. Jokaisen aidon jumaluuden pitää olla Täydellinen, eikä siis voi haluta kostoa.

3. Kuolemanjälkeistä rangaistusta ei voi olla, sillä kuolema on aistimusten loppu.

4. On siis tarpeetonta pelätä kuvitteellisen Täydellisen olennon kuolemanjälkeistä rangaistusta.

5. Kaikista tarpeettomista peloista voi, ajan kanssa, päästä eroon.

Neither theist nor atheist

Gie asks:
"is Epicurus is an atheist or agnostic?"

It would be easier if Epicureanism would fit into the narrow labels that we use today. However, Epicurus constructed his system for living humans... and when there is life (or humans) nothing is ever easy.

The short answer is that Epicurus was theistic in his metaphysics, but an atheist in practice.

In the Letter to Menoeceus he explicitly states that the existence of gods (he lived in polytheistic Athens) is self-evident. So he wasn't an atheist...

However... the gods are not what most people think they are (the Hellene gods weren't a nice bunch). They do not interfere in human affairs, nor do they punish sinners after death.

Epicurean gods exist as blessed beings, apart from and above the world. The only real influence they have is to show humans an example of perfect Happiness. Humans can achieve such happiness through Epicurean philosophy.

Tony adds:
"My understanding of Epicurus is that he is neither agnostic nor atheist, I thinks he is Pantheist!"

The gods are a separate entity from 'the Nature', so this wouldn't be pantheism as such. The later Epicureans do write of Nature as if of a divinity, but that is poetic license.

---

Ei teisti eikä ateisti

Gie kysyy:
"onko Epikuros ateisti tai agnostikko?"

Olisi mukavaa jos Epikurolaisuus sopisi pieniin lokeroihimme. Hän kuitenkin loi järjestelmänsä eläville ihmisille... Ja missä on elämää (tai ihmisiä) mikään ei ole koskaan helppoa.

Lyhyt vastaus on, että Epikuros oli metafysiikaltaan teisti, mutta käytännössä ateisti.

Kirjeessä Menokeukselle hän sanoo suoraan, että jumalten olemassaolo (hän eli polyteistisessä Ateenassa) on itsestäänselvää. Hän siis ei ollut ateisti.

Mutta... Jumalat eivät ole sellaisia kuin useimmat ihmiset ajattelevat (Hellaksen jumalat eivät olleet kivaa porukkaa). He eivät puutu ihmisten asioihin, eivätkä rankaise syntejä kuoleman jälkeen.

Epikurolaiset jumalat ovat siunattuja olentoja, erossa maailmasta ja sen yläpuolella. Heidän ainoa vaikutuksensa on antaa ihmisille esimerkki täydellisestä Onnellisuudesta. Ihmiset voivat saavuttaa tällaisen onnellisuuden Epikurolaisella filosofialla.

Tony lisää:
"Ymmärtääkseni Epikuros ei ole agnostikko eikä ateisti, mielestäni hän on Panteisti!"

Jumalat ovat eri asia kuin 'Luonto', joten tämä ei sinällään olisi panteismia. Myöhemmät Epikurolaiset kirjoittavat Luonnosta kuin jumaluudesta, mutta tämä on taiteellista vapautta.

Epicureanism compared to the religions

There were several questions on how Epicureanism would compare to religions (by Eugenio, Omar, Boris, and Paul-Francois). Specifically on what the differences are.

Without going into the details of each and every religion (which is obviously too much for one person), the only way to answer is to give some differences that Epicureanism and religion in general have. So, here are some of the main ones.

There is nothing supernatural

Everything that exists is either matter or space. This is third of the twelve Elemental Principles of Epicurean metaphysics. Even though we now have a better understanding of the nature of the Universe, this is still at the root of the differences between Epicureanism and the religions.

Anything that breaks this Principle cannot exist. It would violate everything that is known about the natural world. And most religions state that their deities are such exceptions, that they stand apart from the natural world or above it. Such deities are obviously impossible in Epicureanism.

No reward or punishment after death

Most religions offer the carrot of a paradise where the souls go. But the flip side is always 'that other place', reserved for those that do not obey religious rules.

There is no Hell. Nor any other kind of punishment after death. Being dead is no different than being not-born-yet.

The world formed naturally

Because matter is eternal, it cannot be created or destroyed. It's also always in motion through the void, and this movement is unpredictable.

The gods didn't create the world. It formed initially by a chance collection of matter that then grew bigger. In Epicureanism, the birth of the world is natural philosophy, not theology. The gods, too, are a part of the world, not above it.

(NOTE: All these differences derive from deeper aspects of the Epicurean system that I didn't elaborate here. The Epicurean Basics -series will go into them at a later time. These are the application of them to the subject of religion, not their whole reach.)

---

Epikurolaisuus verrattuna uskontoihin

Monet kysymykset koskivat Epikurolaisuuden vertautumista uskontoihin (Eugenion, Omarin, Boriksen, ja Paul-Francois:n kysymykset). Erityisesti kiinnosti eroavaisuudet.

Jotta emme joutuisi käsittelemään jokaisin uskonnon yksityiskohtia (se olisi aivan liikaa yhdelle ihmiselle), ainoa keino vastata on antaa muutamia eroja Epikurolaisuuden ja uskonnon välillä. Niinpä tässä on tärkeimpiä.

Yliluonnollista ei ole

Kaikki, mikä on olemassa, koostuu joko aineesta tai tilasta. Tämä on Epikurolaisen metafysiikan kolmas Periaate. Vaikka meillä nykyään on parempi ymmärrys Universumista, tämä periaate on edelleen pohjana Epikurolaisuuden ja uskontojen eroille.

Mikään, mikä rikkoo tätä Periaatetta, ei voi olla olemassa. Se olisi kaiken luonnosta tiedetyn vastaista. Ja useimmat uskonnon sanovat jumaltensa olevan tällaisia poikkeuksia, että he ovat luonnon ulkopuolella tai sen yläpuolella. Tämänlaiset jumaluudet ovat Epikurolaisuudessa mahdottomia.

Kuoleman jälkeen ei ole palkkiota tai rangaistusta

Useimmat uskonnot tarjoavat porkkanana paratiisia, jonne sielut menevät. Mutta kääntöpuolena on aina 'se toinen paikka', niille jotka eivät noudata uskonnollisia sääntöjä.

Helvettiä ei ole. Eikä muutakaan rangaistusta kuoleman jälkeen. Kuolleena oleminen ei eroa ei-vielä-syntyneenä olemisesta mitenkään.

Maailma muodostui luonnollisesti

Koska aine on ikuista, sitä ei voi luoda tai tuhota. Se on myöskin aina liikkeessä tyhjyyden halki, ja tätä liikettä ei voida ennustaa.

Jumalat eivät luoneet maailmaa. Se syntyi alkujaan sattumanvaraisena aineen keräytymänä, joka sitten kasvoi. Epikurolaisuudessa maailman synty on luonnon filosofiaa, ei teologiaa. Jumalatkin ovat osa maailmaa, eivät sen yläpuolella.

(HUOM: Kaikki em. erot juontuvat Epikurolaisen järjestelmän laajemmista kokonaisuuksista, joita en käsitellyt tässä tarkemmin. Epikurolaisuuden Perusteet -sarja palaa niihin myöhemmin. Nämä erot ovat kokonaisuuksien soveltamista uskontoihin, eivät niiden koko ala.)

Is Epicureanism religion-based

Anthony asks:

"I guess my first question would be, is Epicureanism religion based? I know that this later became Christian based. 'Or so I read.' But I'd like a little more information."
"I mean was his original teachings religion based as in a creator or deity."

The short answer:

It's not based on religion. It never became christianity-based. Even though you probably did read so somewhere.

A little more information:

As for so many things in life the reality is much too complex to fit into a neat categorization. There are no convenient boxes to put things into. Here are some aspects that are relevant to this question (no answer can be exhaustive).

A religion is included in Epicureanism. This is a bold statement, but the conclusion is inevitable in the light of Epicurus' writings and those of later Epicureans. The original teachings are not atheistic (this was a slander used by Epicurus' opponents...), but include a belief in deities. This religion is not a dominant part of the Epicurean system, but it was seen as a necessary part of the whole.

Epicurus' gods are deities only in comparison to humans. They are neither the creators nor the rulers of the universe. And they have only a fleeting effect on human life, if any at all. They serve as examples of Happiness, and that it's possible in the universe.

Original Epicureanism and contemporary christianity were incompatible. In many fundamental points they were opposites. A combination of the two would be neither. Someone may have tried to merge them but only at the expense of internal consistency and by conveniently ignoring the conflicts.

(We will return to gods and their existence when we talk about the Canon of Truth in the Basics-series.)

---

Perustuuko Epikurolaisuus uskontoon?

Lyhyesti:

Ei perustu uskonnolle. Eikä siitä koskaan tullut kristinuskoon perustuvaa. Vaikka saatoit hyvinkin jostain lukea niin.

Hieman pidemmästi:

Kuten niin monessa muussakin asiassa, todellisuus on aivan liian monitahoinen mahtuakseen kätevästi selkeisiin kategorioihimme. Tässä kirjoituksessa on muutamia kysymyksen kannalta tärkeitä aiheita (mikään vastaus ei voi olla kaikenkattava).

Epikurolaisuuteen sisältyy uskonto. Tämä on rohkea väite, mutta johtopäätös on väistämätön Epikuroksen ja myöhempien epikurolaisten kirjoituksista. Alkuperäiset opetukset eivät ole ateistisia (mikä oli Epikuroksen vastustajien käyttämä solvaus...), vaan pitävät sisällään uskon jumaliin. Tämä uskonnollisuus ei ole hallitseva osa Epikurolaista järjestelmää, mutta sitä pidettiin olennaisena osana.

Epikuroksen jumalat ovat jumalia vain suhteutettuna ihmisiin. He eivät ole universumin luojia tai sen hallitsijoita. Ja heillä on vain vähäinen vaikutus ihmisten elämään. Jos vaikutusta on ollenkaan. He ovat esimerkkejä Onnellisuudesta, ja sen mahdollisuudesta universumissa.

Alkuperäinen Epikurolaisuus ja samanaikainen kristinusko ovat yhteensopimattomia. Ne ovat monilta perusteiltaan vastakkaisia. Niiden yhdistelmä ei olisi kumpaakaan. Joku on voinut yrittää yhdistämistä, mutta vain luopumalla sisäisestä yhtenäisyydestä ja olemalla välittämättä ristiriidoista.

(Jumaliin ja heidän olemassaoloonsa palataan kun puhumme Totuuden Kaanonista Perusteet-sarjassa.)