Answers from an Epicurean

The writer of this article isn't looking for answers as such, but here are some anyway.

* * *

I agree that Epicurean Philosophy is consistent with naturalism, especially with regards to the ethical side of things. This consistency is the result of how the philosophy sets up its theory of knowledge. Naturalism is embedded into the system before we ever get near ethics.

In Epicurean epistemology pleasure and pain are the definitions of good and bad (life-promoting and life-destroying). When we get to the ethical system, however, things get very complex, and a new ethical principle is needed: The purpose is to live without pain in the body and anxiety in the mind.

As is demonstrated in the article, the Epicurean understanding of pleasure and pain is more nuanced than most people know. Some pleasures are evil, and some pains lead to good outcomes. This means that pleasure is a necessary but not sufficient principle of ethics. It needs other principles as backup.

The ethical system of the Epicurean Philosophy doesn't have a "the principle", because the purpose of the system is to guide humans in life. And in life nothing is ever simple.

* * *

For an Epicurean two major virtues are prudence and honesty. This means that we should always be seeking more information about the world so that we could be better at living happily. Again, naturalism and the pursuit of knowledge, is built into the philosophical system.

* * *

I wouldn't compare the Epicurean life to either a monk or a Morrison. Those two options are on the extreme ends of the spectrum, and an Epicurean would reject both. Becoming a monk is a matter of belief in the supernatural, which is a bad reason to do anything. Morrison, on the other hand, epitomizes the self-destructively wanton indulgence that an Epicurean would recoil from.

Moderation and simplicity are indeed important factors in an Epicurean life, but they are not valued for themselves. A happy life is the goal, while moderation and simplicity are the tools to get there. A simple and moderate life is a good thing because then one can live in happiness without the struggle for riches. Nor are Epicureans averse to indulgence either! The feast of the Twentieth (of each month) became notorious after all... But one should only indulge once in a while, not all the time.

* * *

I believe that Epicurean Philosophy is the strongest candidate for a naturalistic ethic, because it's a comprehensive philosophical system. It's epistemology and metaphysics are fully compatible with modern science, it's ideas about justice with modern ideas, and most importantly it's ethics are for humans, not abstract ideals or supernatural entities.

* * *

When we are comparing our intuitions to what a philosophical system is proposing, we have to be very conscious of the fact that most of what we believe are intuitions are in fact learned, that is, they are a part of a philosophical system. On this, the shellfish example in the article is a great case study. There is no ethical intuition regarding the avoidance of eating shellfish. It's a learned ethical principle, from a religious ethical system. Epicurean Philosophy wouldn't be against it because the 'intuition' is wrong, but because the reasoning behind it is supernaturalistic (spoilage or allergies are naturalistic reasons to avoid).

Because it's uncertain which of our ethical 'intuitions' are truly intuitive, it's likely that an evidence-based ethical system is more truthful. From its beginnings Epicurean Philosophy has tried to be as close to truth as possible. I believe that Epicurus himself would be the first to change something that proved to be wrong (he did this on at least one occasion). The development of a philosophical system isn't a choice between intuition or philosophy, but between true and false. After all, many of our real intuitions can be unethical...

* * *

Perhaps other philosophies have trouble saying why it's commendable to run into burning buildings or fight for justice, but Epicurean Philosophy has no difficulty in this.

Most people who run into fire do so because they are trying to save a loved one. In Epicurean Philosophy, love is the extreme manifestation of friendship, which in turn is one of the highest values. In essence, people will risk themselves for an extreme value.

A minority run into danger because they are trying to save a stranger. In this case they are trying to save a life. In the Epicurean system, life (that is, biological life) is the foundation of all values, and as such also the highest one. Saving it is therefore a good act.

Note that firefighters never run into burning buildings... This is because doing so is incredibly dangerous. A fire can kill in a thousand ways (by smoke or carbon-monoxide is the most common). Firefighters are brave professionals who rely on training and equipment, rather than luck and adrenaline.

"whatever justice might turn out to be."

This is one ambiguity that Epicureans don't have to struggle with. Justice is the agreement between people to neither harm each other nor allow themselves to be harmed by others. This is of course justice on the most abstract level. Because Epicurean Philosophy has a clear definition of what justice is, it becomes immediately obvious why someone would want to fight for it (either in the public sphere or against direct violence): to fight for justice is to fight against pain.

To die in defense of justice is a thornier issue. As said above, life is the highest value, and so death is to be avoided. When it comes to a choice to die or to live with unavoidable injustice, the Epicurean choice would be to live. And do something later, perhaps. These kinds of extreme situations are of course always complex and personal. The choice to fight and die is a terrible one to make, however good the reasons are.

* * *

Epicurean Philosophy has its own method of gaining knowledge and finding out the truth, so there may not be a good reason to become a "Badiouian subject". Here I have to admit a lack of knowledge about Badiou and his philosophy, but a quick glance through the materials on the interwebs presents one possible reason an Epicurean wouldn't participate in a "truth-procedure".

All truths are not eternal. Most of them are true only in certain contexts or at certain times. For example, once it was true that the fastest way a human could travel was by running, but this hasn't been true for a long time. Epicurean Philosophy doesn't seek absolute certainty in knowledge, in fact such a pursuit is seen as detrimental. The perfect is an enemy of the good. Humans aren't perfect, and neither is our knowledge. We should accept this and change our ideas about what is true when there is reason to do so.

A point, that appears in the article, is another aspect an Epicurean might take issue with. All pleasures a human can have are animal pleasures. We are animals after all...

Intense pains that lead to no good outcome are anathema for an Epicurean. The very definition of evil. In Epicurean Philosophy pain is not merely something that you feel and then set aside, it's doing direct harm to you and will ultimately threaten your life (biological life in extreme cases). Anything that produces such pain must be discarded at once.

It's not clear however, why the given example of "struggling for egalitarian justice" would lead to only intense pain, and not bring any good outcomes and pleasure with it. Perhaps this is some facet of Badiouian philosophical system that is unclear from the article... An Epicurean would certainly see value in, and receive a benefit from, increased justice in the world.

* * *

The Epicurean system is robust enough to provide a reason for most of the things we as human think are good. But it also accepts that we are fallible, and that many of the things we believe to be good, are in actuality bad for us... if we want to live a happy life.

Vastauksia Epikurolaiselta

Tämän artikkelin kirjoittaja ei varsinaisesti etsi vastauksia, mutta tässä niitä silti on.

* * *

Olen myös sitä mieltä, että Epikurolainen Filosofia sopii naturalismiin, erityisesti etiikassa. Tämä yhteensopivuus johtuu siitä kuinka Epikurolaisuus muotoilee tietoteoriansa. Naturalismi sisältyy järjestelmään jo ennen kuin pääsemme lähellekään etiikkaa.

Epikurolaisessa epistemologiassa nautinto ja tuska ovat hyvän ja pahan määritelmät (elämää-tukeva ja elämää-tuhoava). Kun pääsemme etiikkaan saakka, asiat ovat kuitenkin muuttuneet monimukaisiksi ja tarvitsemme uuden eettisen periaatteen: Tarkoitus on elää ilman ruumiin tuskaa ja mielen ahdistusta.

Kuten artikkelista käy ilmi, Epikurolainen ymmärrys nautinnosta ja tuskasta on vivahteikkaampi kuin monet luulevat. Jotkin nautinnot ovat pahoja, ja osa tuskista johtaa hyvään. Tämän vuoksi nautinto on välttämätön muttei riittävä eettinen periaate. Se tarvitsee tuekseen muita periaatteita.

Epikurolaisessa etiikassa ei ole "tärkeintä periaatetta", sillä filosofian tarkoitus on opastaa ihmisiä elämässä. Eikä mikään elämässä ole yksinkertaista.

* * *

Epikurolaiselle viisaus ja rehellisyys ovat tärkeitä hyveitä. Näin ollen meidän pitäisi aina olla etsimässä uutta tietoa maailmasta, jotta voisimme elää onnellisemmin. Jälleen naturalismi ja tiedon hankinta ovat osana Epikurolaista järjestelmää.

* * *

En vertaisi Epikurolaista elämää munkkiuteen tai Morrisoniin. Nämä vaihtoehdot ovat kaksi ääripäätä, ja Epikurolainen hylkäisi molemmat. Munkiksi ryhdytään koska uskotaan yliluonnolliseen, ja tämä on huono syy tehdä yhtään mitään. Morrison puolestaan edustaa itsetuhoisesti mieletöntä mässäilyä, jota Epikurolainen kavahtaisi.

Kohtuullisuus ja yksinkertaisuus ovat tärkeitä Epikurolaisessa elämässä, mutta niitä ei arvosteta itsensä vuoksi. Onnellinen elämä on tarkoitus, kun kohtuullisuus ja yksinkertaisuus taas ovat työkaluja. Yksinkertainen ja kohtuullinen elämä on hyvä asia, koska silloin voi elää onnellisena ilman kamppailua rikkauksista. Epikurolaiset eivät myöskään välttele ylenpalttisuutta! Kahdenkymmenennen päivän juhlinnastahan tuli pahamaineinen... Mutta ylenpalttisuutta pitäisi olla vain silloin tällöin, ei jatkuvasti.

* * *

Mielestäni Epikurolainen Filosofia on vahvin ehdokas naturalistiseksi etiikaksi, koska se on yhtenäinen filosofinen järjestelmä. Sen epistemologia ja metafysiikka sopivat nykytieteeseen, sen ideat oikeudenmukaisuudesta nykykäsityksiimme, ja tärkeimpänä sen etiikka on tarkoitettu ihmisille, ei abstrakteille ihanteille tai yliluonnollisille olennoille.

* * *

Kun vertaamme intuitioitamme filosofisen järjestelmän ehdotuksiin, meidän täytyy pitää kirkkaana mielessämme, että valtaosa siitä, mitä pidämme intuitiona, on opittua, siis osa jotain filosofista järjestelmää. Artikkelissa oleva äyriäistapaus on tästä erittäin hyvä esimerkki. Ei ole olemassa eettistä intuitiota välttää äyriäisten syömistä. Se on uskonnollisesta filosofisesta järjestelmästä opittu eettinen periaate. Epikurolainen Filosofia ei hylkäisi tätä periaatetta koska 'intuitio' on väärä, vaan siksi että perustelu on yliluonnollinen (pilaantuminen tai allergia on naturalistinen syy välttämiseen).

Koska on epävarmaa mitkä eettiset 'intuitiomme' ovat todellisuudessa intuitioita, on näyttöönperustuva eettinen järjestelmä todennäköisemmin oikeassa. Alusta alkaen Epikurolainen Filosofia on pyrkinyt totuuteen. Uskon että Epikuros itse olisi ensimmäisenä muuttamassa kohtaa joka osoittautuu vääräksi (hän teki näin ainakin kerran). Filosofisen järjestelmän kehittyminen ei ole intuition ja filosofian välillä valitsemista, vaan totuuden tai virheen. Ovathan monet aidoista intuitioistammekin epäeettisiä...

* * *

Ehkä muiden filosofioiden on vaikea sanoa miksi tuleen juokseminen tai oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen on kiitettävää, mutta Epikurolaisessa Filosofiassa tämä on helppoa.

Useimmat ihmiset juoksevat tuleen, koska he yrittävät pelastaa rakastamaansa ihmistä. Epikurolaisessa Filosofiassa, rakkaus on äärimmäinen muoto ystävyydestä, joka puolestaan on yksi tärkeimpiä arvoja. Ihmiset siis vaarantavat itsensä äärimmäisen arvon vuoksi.

Vähemmistö juoksee tuleen yrittäessään pelastaa tuntemattoman. Tässä tapauksessa he yrittävät pelastaa elämän. Epikurolaisessa järjestelmässä elämä (siis biologinen elämä) on kaikkien arvojen perusta, ja näin ollen myös korkein arvo. Sen pelastaminen on siis hyvä teko.

Huomatkaa että palomiehet eivät koskaan juokse tuleen... Sillä se on uskomattoman vaarallista. Tuli voi tappaa tuhannella tavalla (savu tai häkä ovat yleisimmät). Palomiehet ovat rohkeita ammattilaisia, jotka luottavat koulutukseen ja välineisiin, onnen ja adrenaliinin sijaan.

"mitä oikeudenmukaisuus sitten lopulta onkaan."
[oma käännökseni]

Tämä on yksi asia, jota Epikurolaisen ei tarvitse arvuutella. Oikeudenmukaisuus on ihmisten välinen sopimus olla vahingoittamatta toista tai sallia toisen vahingoittaa itseään. Tämä on tietysti oikeudenmukaisuus abstrakteimmalla tasollaan. Epikurolaisen Filosofian selkeä määritelmä tekee välittömästi selväksi miksi taistella oikeudenmukaisuuden puolesta (joko julkisuudessa tai väkivaltaa vastaan): oikeudenmukaisuuden puolesta tarkoittaa tuskaa vastaan.

Oikeudenmukaisuuden puolesta kuoleminen on vaikeampi aihe. Kuten yllä sanoin, elämä on korkein arvo, joten kuolemista pitäisi välttää. Kun pitää valita kuoleman tai väistämättömän epäoikeudenmukaisuuden kanssa eläminen, Epikurolainen valitsisi elämän. Ja tekisi myöhemmin jotain asialle. Tällaiset äärimmäiset tilanteet ovat tietysti aina monimukaisia ja henkilökohtaisia. Taistelun ja kuoleman valitseminen on kauheaa, olivat syyt miten hyviä tahansa.

* * *

Epikurolaisessa Filosofiassa on omat tapansa saada tietoa ja selvittää totuutta, joten ei välttämättä ole hyvää syytä ryhtyä "Badioulaiseksi subjektiksi". Tässä täytyy myöntää, etten tunne Badiouta tai hänen filosofiaansa, mutta pikainen interwebeissä olevan aineiston silmäily nostaa esiin yhden mahdollisen syyn miksi Epikurolainen ei osallistuisi "totuus-prosessiin".

Kaikki totuudet eivät ole ikuisia. Monet niistä ovat tosia vain tietyissä yhteyksissä tai tiettynä aikana. Esimerkiksi joskus oli totta, että nopein tapa jolla ihminen pystyi matkustamaan, oli juokseminen, mutta tämä ei ole ollut totta pitkään aikaan. Epikurolainen Filosofia ei etsi absoluuttista varmuutta tietämyksessä, itse asiassa sen etsimistä pidetään haitallisena. Täydellisyys on hyvän vihollinen. Ihmiset eivät ole täydellisiä, eikä sitä ole tietommekaan. Meidän pitäisi hyväksyä tämä, ja tarvittaessa muuttaa sitä mitä pidämme totuutena.

Artikkelissa esiintyy myös asia, johon Epikurolainen ottaisi kantaa. Kaikki nautinnot, joita ihmisellä voi olla ovat eläimellisiä. Mehän olemme eläimiä...

Kovat tuskat ilman hyvää tulosta iljettävät Epikurolaista. Ne ovat pahuuden määritelmä. Epikurolaisessa Filosofiassa tuska ei ole vain tuntemus jonka voi sivuuttaa, vaan se on suoraa vahinkoa ja lopulta uhkaa elämääsi (ääritapauksessa biologista elämääsi). Jos jokin toiminta aiheuttaa tällaista tuskaa, se pitää lopettaa välittömästi.

Ei ole kuitenkaan selvää miksi annettu esimerkki, "tasa-arvoisen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu" [oma käännökseni], johtaisi vain kovaan tuskaan, eikä aiheuttaisi tuloksia ja nautintoa. Ehkä tämä on jokin Badioulaisen filosofian osa-alue, joka ei käy selväksi artikkelista... Epikurolainen kuitenkin arvostaisi lisääntynyttä oikeudenmukaisuutta, ja hyötyisi siitä.

* * *

Epikurolainen järjestelmä on riittävän lujatekoinen tarjotakseen syyn suurimmalle osalle niistä asioista, joita me ihmiset pidämme hyvinä. Mutta se myös hyväksyy erehtyväisyytemme, ja sen että monet hyvinä pitämämme asiat ovatkin oikeasti haitallisia... jos haluamme elää onnellisina.

1 comment: