Epicurean Gods

Why are we talking about this?

The question of the existence of the deities and their nature is as pressing today as it was in Epicurus' time. One could argue that, given our superior knowledge of the universe, it's even more pressing.

The world is full of people promising punishment of the gods... unless we follow certain rules, customs, or commandments. So nothing has changed in two thousand years.

The goal of Epicurean Philosophy is to promote the Purpose (telos) of Life. Therefore it's vital that the system contain an answer to those who fear divine punishment, especially if they are thinking of leaving their religion.

The two answers of Epicurus

The gods are perfect (1), and cannot punish after death (2).

In the Letter to Menoeceus, Epicurus says, explicitly, that he believes the gods to be real... BUT their nature is not what was commonly taught.

Gods are by their nature Perfect, and this means that they are not vengeful. In fact, there are no reasons to ever fear a perfect being.

Authorized Doctrine 1:
"A blessed and imperishable being neither has trouble itself nor does it cause trouble for anyone else; therefore, it does not experience feelings of anger or indebtedness, for such feelings signify weakness."

(A note for all who'll ask "What if the gods are evil?" Such a being is not a deity. A word that comes to mind is 'demon'...)

Souls come into being with the body, and end with it. (They are a whole, but there are reasons to talk about them separately too.)

Therefore, death means that the human is no more. And cannot be harmed. There can be no punishment in the afterlife, because there is no afterlife.

Letter to Menoeceus, 125:
"So death, the most dreaded of evils, is nothing to us, because when we exist, death is not present, and when death is present, we do not exist."

Two ways to interpret Epicurus' gods

Traditionally there have been two ways to interpret Epicurean theology: idealist or realist.

Idealist interpretation is, in a nutshell, that Epicurean gods do not really exist as physical beings. They are human creations and serve as examples of Happiness.

The realist interpretation is that Epicurus was right in that the gods are real entities, who exist somewhere out there. They don't interfere in human affairs, and the only effect they have on us is that we know of their existence, and therefore that real Happiness is possible.

What is noteworthy is that both of these are in accordance with the texts we have from Epicurus. There is no easy way to say which is the one that Epicurus meant.

There is a third way to look at this

We know the universe better than was possible for Epicurus, and even though he was well ahead of his time in his metaphysics, we are well ahead of him.

Gods, as Epicurus defined them, are impossible in the light of the evidence that we have. In effect, there is a conflict with what the Canon (Epicurean theory of knowledge) says about Nature and what Epicurean metaphysics says about the gods.

And the Canon has primacy in such matters!

A third interpretation goes therefore like this:

In the light of the evidence, we must say that there cannot be any physical beings such as the gods defined by Epicurus. So the realist interpretation is clearly false.

What then about the idealist interpretation? It's not self-evidently false in the light of the evidence, but it has other problems. The main one being, "Is it necessary for the promotion of Happiness to advocate belief in imaginary beings?" The most likely answer to this is "no", since truth itself is a high value for an Epicurean.

This third interpretation is, in a nutshell:

1. To date no proposed deity has passed the Canon.

2. Any deity worthy of the name must be Perfect, and therefore not vengeful.

3. There can be no punishment after death, since death is the end of sensation.

4. Fear of punishment from an imaginary Perfect being in the afterlife is therefore an unnecessary fear.

5. All unnecessary fears can, in time, be gotten rid of.

---

Epikurolaiset jumalat

 

Miksi puhumme tästä?

Kysymys jumalten olemassaolosta ja luonteesta on yhtä tärkeä tänään kuin se oli Epikuroksen aikaan. Voitaisiin väittää, että ottaen huomioon paljon paremmat tietomme universumista, se on tärkeämpikin.

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka lupaavat jumalten rangaistusta... ellemme noudata tiettyjä sääntöjä, tapoja, tai käskyjä. Mikään ei siis ole muuttunut kahdessatuhannessa vuodessa.

Epikurolaisen filosofian päämäärä on edistää Elämän Tarkoitusta (telos). Niinpä on tärkeää, että järjestelmä sisältää vastauksen niille, jotka pelkäävät jumalten rangaistusta, erityisesti jos he ovat aikeissa jättää uskontonsa.

Epikuroksen kaksi vastausta

Jumalat ovat täydellisiä (1), eivätkä voi rangaista kuoleman jälkeen (2).

Kirjeessä Menoekeukselle Epikuros sanoo suoraan, että hän uskoo jumalten olevan todellisia... MUTTA heidän luonteensa ei ole sellainen kuin yleisesti opetettiin.

Jumalat ovat luonnoltaan Täydellisiä, ja tämä tarkoittaa että he eivät ole kostonhimoisia. Täydellistä olentoa ei tarvitse koskaan pelätä.

Virallinen Oppi 1:
"Siunatulla ja tuhoutumattomalla olennolla ei ole huolia, eikä hän aiheuta niitä muille. Niinpä hän ei koe vihaa tai kiitollisuudenvelkaa, sillä nämä tunteet merkitsisivät heikkoutta."

(Huomio kaikki, jotka haluavat kysyä "Entä jos jumalat ovat pahoja?" Tällainen olento ei ole jumala. Tulee mieleen sana 'demoni'...)

Sielut alkavat samaan aikaan kuin ruumis, ja päättyvät sen kanssa. (Ne ovat kokonaisuus, mutta on syytä puhua niistä erikseenkin.)

Niinpä kuolema tarkoittaa, ettei ihmistä enää ole. Eikä häntä voi vahingoittaa. Tuonpuoleisessa ei voi rangaista, sillä tuonpuoleista ei ole.

Kirje Menoekeukselle, 125:
"Niinpä kuolema, kaikista pahuuksista pelätyin, ei ole meille mitään, koska kun me olemme, kuolemaa ei ole, ja kun kuolemaa on, meitä ei ole."

Kaksi tapaa tulkita Epikuroksen jumalia

Perinteisesti on ollut kaksi tapaa tulkita Epikurolaista teologiaa: idealistinen ja realistinen.

Idealistinen tulkinta on, pähkinänkuoressa, etteivät Epikurolaiset jumalat ole oikeasti fyysisiä olentoja. Ne ovat ihmisen keksintöä ja toimivat esimerkkeinä Onnellisuudesta.

Realistinen tulkinta on, että Epikuros oli oikeassa ja jumalat ovat oikeita olentoja, jotka ovat olemassa jossain tuolla. He eivät puutu ihmisten asioihin, ja heidän ainoa vaikutus meihin on, että tiedämme heistä, ja näin ollen tiedämme todellisen Onnellisuuden olevan mahdollista.

Huomionarvoista on, että molemmat ovat Epikurokselta säilyneiden tekstien mukaisia. Ei ole helppoa tapaa päätellä kumpaa Epikuros tarkoitti.

On kolmaskin tapa nähdä asia

Me tunnemme maailmankaikkeuden paremmin kuin Epikurokselle oli mahdollista, ja vaikka hän oli aikaansa edellä metafysiikassaan, me olemme paljon häntä edellä.

Jumalat, niin kuin Epikuros heidät määritteli, ovat mahdottomia todistusaineistomme valossa. On siis ristiriita sen välillä mitä Kaanon (Epikurolainen tietoteoria) sanoo Luonnosta ja mitä Epikurolainen metafysiikka sanoo jumalista.

Ja Kaanonilla on näissä asioissa etusija!

Kolmas tulkinta menee siis näin:

Todistusaineistomme valossa meidän täytyy sanoa, ettei Epikuroksen määrittelemiä jumalia voi olla fyysisesti olemassa. Niinpä realistinen tulkinta on selvästi väärä.

Entä sitten idealistinen tulkinta? Se ei ole itsestäänselvästi väärä todistusaineistomme pohjalta, mutta siinä on muita ongelmia. Tärkeimpänä, "Onko Onnellisuuden edistämisen kannalta välttämätöntä edistää uskoa kuvitteellisiin olentoihin?" Todennäköisin vastaus tähän kysymykseen on "ei", sillä totuus itsessään on Epikurolaisuudessa tärkeä arvo.

Kolmas tulkinta siis on, pähkinänkuoressa:

1. Tähän mennessä yksikään ehdotettu jumaluus ei ole läpäissyt Kaanonia.

2. Jokaisen aidon jumaluuden pitää olla Täydellinen, eikä siis voi haluta kostoa.

3. Kuolemanjälkeistä rangaistusta ei voi olla, sillä kuolema on aistimusten loppu.

4. On siis tarpeetonta pelätä kuvitteellisen Täydellisen olennon kuolemanjälkeistä rangaistusta.

5. Kaikista tarpeettomista peloista voi, ajan kanssa, päästä eroon.